Onnen muruja

Olen miettinyt, että miksi negatiivisiset asiat jäävät aina päällimmäisenä mieleen?

Miksi aina pohditaan sitä, mikä on mennyt huonosti, missä on vielä parantamisen varaa? Miksi positiivista palautetta ja kehuja on vaikea ottaa vastaan? Negatiivisiin asioihin jää helpommin kiinni, onnistumiset, ja hetket jona tunsit iloisuutta, vain vilahtavat huomaamatta ohi.

Miksi yhdellä negatiivisellä lauseella, pystytään kumoamaan monta positiivista lausetta, mutta yhdellä positiivisella onkin hankala kumota monta negatiivista.

Tänään päätin, että jatkossa pidän viikossa edes yhden päivän, jona jäänkin rypemään juuri niihin onnellisuuden ja iloisuuden hetkiin, joita aiemmin ei juuri huomioinut, otan vastaan jokaisen kohteliaisuuden, hymyilen vastaantulijalle. Pidän vaikka päiväkirjaa, johon kirjoitan jokaisen asian, joka on tehnyt minut onnelliseksi, oli se sitten hyvä ruoka, ystävän hymy, tai mahdollisuus nukkua päiväunet.

Toivoisin, että muutkin voisivat yrittää elää edes yhden päivän viikostaan näin.

Jos sanomalehteen lisättäisiinkin, vaikka yksi aukeama pelkkiä hyviä uutisia? Jos kympin uutisissa ei kerrottaisikaan siitä, kuinka pörssikurssi laski, tai kuinka meillä ei tänäänkään ole kuin huonoja uutisia.

Eikai tämä maailma voi olla niin surullinen ja kylmä paikka, ettei hyviä uutisia löydy?

Tällä viikolla kuulin jonkun sanovan, etteivät hyvät uutiset myy, ihmisiä ei kiinnosta kuin skandaalit. Miksi skandaalin täytyy aina olla negatiivinen? Miksei voida olla kiinnostuneita toisten onnesta, aina mielummin epäonnesta? Miksi uutisoidaan vasta, kun joku eroaa, tai saa potkut? Miksei voida uutisoida siitä, kuinka onnellisia jotkut liitossaan tai työssään ovat? Miksi uutisoidaan vasta sitten, kun ihmisiä kuolee? Miksei koskaan kerrota heistä, jotka selvisivätkin hengissä?

Vaikka ulkona nytkin tulee lunta taivaan täydeltä, ja kylmä tuuli puhaltaa sisälle ikkunoitteni läpi, olen onnellinen siitä, että minulla on lämpimät villasukat, kuumaa teetä, ja saamme ehkä sittenkin valkean joulun.